PART TWO: Nousevan auringon ensimmäiset säteet - vuodet 1994-2000
Hemmo P:n toiminta hiipui hiljakseen vuoden 1993 kuluessa, kunnes alkuvuodesta 1994 kaverukset kokoontuivat lukuisten puolitiehen jääneiden yritysten jälkeen 1980-luvun lopun ”Paskiais-kokoonapanossa” Satamakadun treenikämpälle. Tämä oli se hetki, jolla voidaan katsoa Rising Sun -niminen yhtye virallisesti perustetuksi. Vielä nykyisinkin mukana olevista jäsenistä alkuperäiseen vuoden 1994 kokoonpanoon kuuluivat kitaristit Manninen ja Ikolampi sekä basisti Sunila ja laulaja Virtanen. Kannuja alkutaipaleella paukutteli Maranko, joka vaihtui varsin pian Markku ”Make” Niemiseen. Äärimmäisen ”omaperäisen” Rising Sun eli ”Raissarit” nimen bändille kehitti Sunila. Nimi ei suinkaan mukaillut monien yllätykseksi Animalsien legendaarista House Of The Rising Sunia, vaan oli ideoitu Jimi Hendrixin postuumisti julkaistusta First Rays of the New Rising Sun -levystä.
Vuoden 1994 kevään kuluessa Rising Sunin toiminta vakiintui. Vanhat nauhat oli kaivettu kätköistä ja muistilokerot virkistetty. Kovalla työllä ja lukuisten haasteiden siivittämänä bändi sai treenattua keikkasetin pääosin kymmenen vuotta aikaisemmin tehdyistä omista sävellyksistä - toki höystettynä muutamalla Sweet Home Alabaman kaltaisella southern rock -klassikolla. Perustamisen jälkeiset vuodet olivatkin erittäin aktiivisia ja bändi keikkaili paljon - lähes viikoittain. Homma toimi, bändi oli hyvässä iskussa ja mikä parasta keikoille riitti yleisöä. Tekemisessä oli ammattimaista otetta ja aika ajoin ajatuksiin saattoikin nousta pilvikuva suuremmasta kansallisesta menestyksestä. Toki aamuöiset roudaukset menetetyn vapaa-ajan ja soittamisesta saatujen ”ruokarahojen” vastapainona herättivät kysymään ”Sleeppareita” lainaten:
”Onko tässä elämässä mitään järkee - tarkemmin ku aattelee - käy päätä särkee.” Sen verran tuntui olevan, että taas seuraavan viikonlopun koittaessa oltiin tien päällä, uusissa asetelmissa, vanha unohdettuna ja valmiina haastamaan rock’n rollilla vaikka koko maailma. Keikailun ohessa bändi synnytti pääosin Mannisen säveltämistä ”aihiosta” melkoisen määrä uutta musiikkia.
Rising Sun ei ole koskaan innostunut studiotyöskentelystä. Liekö syynä ollut ajan puute, laiskuus vai mikä, mutta keikat ja livenä esiintyminen ovat olleet kaikki kaikessa. Kymen Sanomien haastattelussa hehkutettiinkin: ”Mitä pienempi ja hikisempi paikka sen parempi” Unelmistaan bändi kertoi samaisessa haastattelussa soittavansa alligaattoreiden lomassa Austinissa. Omat biisit haluttiin kuitenkin tallentaa - ensisijaisesti omaksi iloksi, mutta myös keikkamyynnin tueksi ja varmasti myös siksi, että ne olisivat edellistä ”uudestisyntymisen” kertaa helpommin treenattavissa. Bändi tekikin, jopa omaksi yllätyksekseen, vuoden 1995 loppukesällä olosuhteisiin nähden varsin hyvätasoisen studioliven omalla soittokämpällään Kotka Studion entisissä tiloissa. Äänittäjänä toimi lahjakas kotkalainen muusikko Tuomo Borman. Kahden illan tai pikemminkin yön jammailusessiot tallennettiin mikseristä suoraan C-kasetille ilman päällekkäisäänityksiä. Aikaisemmin mainittujen biisien lisäksi äänitteelle löysivät tiensä sellaiset teokset kuin Rock'n Roll Man, Empty Bubbles, Somebody Calls Me, Blue Lights ja Highway Mon Cherie. Myös bändin vaiheista kertova nimikkobiisi ”Rising Sun” löytyy kyseiseltä äänitteeltä.
RISING SUN (Virtanen/Manninen/Rising Sun)
Rising Sun comes up the sky
You can hear a good old sound
It couldn’t be otherwise
Cause Rising Sun comes up the sky
It was the spring of eighty-five
Sooner or later got to realize
When the feeling was ended
No use to pretending
You can take it, you can shake it
You can take it, Just for funny
You can take it, you can shake it
You can take it, Rising Sun it
Spring of ninety-four rolls around
Same guys and same old town
Same people got to rock’n roll
I just couldn’t let it go
Baby don’t you understand me
There ain no second chance
Some got it good, some god it bad
It’s the best band I ever have
Muutama taltioiduista biiseistä lähetettiin Soundi-lehteen arvosteltavaksi ja palaute olikin varsin hyvää. Kriitikko totesi kuuntelemansa kokonaisuuden olleen eräs kaikkien aikojen kovimmista! Bändin käyntikortin kääntöpuolelle kirjattu arviointi jäi elämään ja kuului seuraavasti:
”Southern rockiahan tämä on - sekä sitä boogierock osastoa, että etelän hardballadeja. Fiilispuolella nopeampi osasto toimii paremmin. Sävellyspuoli jo aika hyvällä mallilla, mutta turhaan kynän pyöritykseen sorrutaan välillä, esimerkiksi Highway Mon Cheriessä ihan liian vaikea ja kokonaisuutta rikkova väliosa. Soitto pelaa, mutta tulkintaan voisi yrittää saada vielä enemmän tunnetta mukaan. Kokonaisuus hyvä, joten paikka parhaassa kolmanneksessa selviö.” Lähes kymmenen vuotta äänittämisajankohdan jälkeen materiaali siirrettiin kasetilta CD:lle, jossa yhteydessä kokonaisuus sai nimen
”Somebody Calls You”.
Southern rockin vaikutus alkoi kuulua yhä vahvemmin Rising Sunin musiikissa. Keskeisin vaikutin on ollut tyylisuunnan elävä legenda ja lajinsa kulttiyhtye Lynyrd Skynyrd - Last of The Dying Breed, jota vuonna 1996 käytiin ensimmäistä kertaa tykkäilemässä elävänä Järvenpään Puistobluesissa. Bändi heittikin vastikään kitaristiksi kiinnitetyn entisen Blackfoot-miehen, Rick Medlocken ryydittämänä keikan, joka on painunut lähtemättömästi mieliin. ”Slynäreitten” musiikissa sekoittui southern rockille tyypilliseen tapaan rock, kantrirock, blues ja soul. Ja eipä varmastikaan ole yllätys, että tähän Yhdysvaltojen etelävaltioissa 1960- ja 70-luvun vaihteessa kehittyneen rocksuuntauksen syntyyn vaikuttivat vahvasti myös sellaiset brittiläiset rockyhtyeet kuin The Who, Free ja Led Zeppelin. Leimaa-antavia piirteitä soundille on riffipainoitteisuus ja pitkät instrumentaaliosuudet, joihin sisältyy usein muun muassa kahden sooloinstrumentin välistä vuoropuhelua. Lynyrd Skynyrdin lisäksi alan taitajista muun muassa Allman Brothersilla, Credence Clearwater Revivalilla, Blackfootilla, 38 Specialilla, Molly Hatchetilla ja ZZ Topilla on ollut vaikutuksensa Rising Sunin musiikillisiin edesottamuksiin.
Kitaristi Mikko Manninen on Rising Sunin ehdoton musiikillinen johtaja. Bändin oma tuotanto on lähtöisin hänen kynästään. Mannisen äänentoistotekninen osaaminen on vailla vertaa ja hänellä onkin suuri rooli bändin soundimaailmassa.
Rising Sunin ensimmäisen keikkajulisteen kuva on haminalaisen taiteilijan luomus. Se kuvaa hienolla tavalla Missisippi-joen suistossa rämettyneen puuston takana nousevaa aurinkoa ja kytkee vertauskuvallisesti bändin kotoisaan Kymijoen delta-alueeseen.
Rising Sun Kotkan Meripäivillä. Southern rockin vaikutus kuului ja näkyi yhä vahvemmin bändin musiikissa ja lavailmeessä. Keskeisin vaikutin on ollut tyylisuunnan elävä legenda Lynyrd Skynyrd, jota vuonna 1996 käytiin tykkäilemässä Puistoblueseissa.
Rising Sunin tekemisessä on aina ollut ammattimainen ote, joten ajatus kansallisesta menestyksestä ei ollut aivan tuulesta temmattu. Näin siitäkin huolimatta, että kriittiset pohdinnat aamuöisistä roudauksista menetetyn vapaa-ajan ja soittamisesta saatujen ”ruokarahojen” vastapainona ylsivät jopa Kymen Sanomien kuvateksteihin.
Rising Sun teki elokuussa 1995 kahden pikkutunneille venyneen jammailusession tuloksena mikseristä suoraan C-kasetille äänitetyn studioliven, jonka materiaali siirrettiin noin kymmenen vuotta äänitysajankohdan jälkeen CD:lle saaden nimen ”Somebody Calls You”.
Kymen Sanomien haastattelussa pohdiskeltiin varsin avoimesti sekä omaa että paikallisen elävän musiikin tilanteita. Rising Sun ei uhkailuista huolimatta esiintynyt koskaan Tuttu jutussa, eikä Kymppitonnissa - liekö huimin menestys jäänyt juuri tästä syystä saavuttamatta?
Rising Sunin pitkäaikainen basisti Kai Sunila ideoi bändin nimen Jimi Hendrixin postuumisti julkaistusta First Rays of the New Rising Sun -levystä.
Kesällä 1997 Rising Sun oli heilumassa varsin ”setäisessä” porukassa, sen esiintyessä Lapinlahden lintujen ja ”junttirockin supertähdeksi” tituleeratun Pate Mustajärven luotsaaman Popedan kanssa Karhulan torilla järjestetyssä Karhurockissa.
Kitaristi Aimo Ikolampi ei paikallisissa piirissä esittelyjä kaipaa. Hän on aina ollut yleisön ehdoton suosikki ja kotkalaisen rock-musiikin ruumiillinen ilmentymä. Aimo on sanalla sanoen ROCK!!!
Varissaarirockeista on muodostunut eräs Rising Sunin monivuotisista perinteistä ja kohokohdista. Liekö vierailevana tähtenä mukana olleen lyömäsoitintaiteilija Ville ”Vilza” Welinin jammailu enteillyt samalla myös tulevia henkilövaihdoksia?
Kokoonpanoja 1994-2000:
Rising Sun 1994
Jukka-Pekka Virtanen, laulu
Mikko Manninen, kitara
Aimo Ikolampi, kitara
Kai Sunila, basso, laulu
Harri Maranko, rummut
Rising Sun 1994-2000
Jukka-Pekka Virtanen, laulu
Mikko Manninen, kitara
Aimo Ikolampi, kitara
Kai Sunila, basso, laulu
Markku Nieminen, rummut
PART THREE: ”Jääräpäinä” musiikkimaailman murroksessa - vuodet 2000-2005
